40. Sudenpolku sunnuntaina 11.10

8.10.2015

Sudenpolulla on juhlavuosi, kun jo peräti 40. polkuretki järjestetään tulevana sunnuntaina Paijulan upeassa kalliomaastossa. Merta edemmäs ei tunnetusti kannata lähteä kalaan eikä myöskään Lappiin asti maisemien tähden, sillä Kokkovuoren kalliolta voi ihailla upeata varsinaissuomalaista maalaismaisemaa ja samalla voi poiketa tutkailemaan vaikka kivikautista hauta-aluetta. Taukopaikkana toimii perinteisesti Raimon kalliolaavu, josta voi ostaa Suden naisjaoston tarjoamana kahvia leivonnaisten kera sekä kestosuosikkia eli muurinpohjalettuja omenahillolla. Grillikauttaan voi myös halutessaan jatkaa hyvillä hiillostulilla, sillä myös makkarat kuuluvat myyntirepertuaariin. Herkuttelun lomassa voi osallistua luontoaiheiseen tietokilpailuun, jossa palkinnot arvotaan. Taukopaikan jälkeen on kunnon ja jaksamisen mukaan valittavana kaksi reittivaihtoehtoa, jotka ovat yhteispituuksiltaan joko 5 tai 8.5 km.

Sudenpolku on yksi osa Polulta polulle -tapahtumasarjaa. Muut polkutapahtumat ovat keväisin Kuhakuonon Ladun ja Polun järjestämä Savojärven kierto, 27.9 Paimiossa järjestetty Paimion polku sekä 4.10 patikoitu Karevankierto Raisiossa. Osallistumalla kahteen tai kolmeen sarjan tapahtumaan osallistuu samalla myös lahjakorttien arvontaan.

Sudenpolun järjestelyistä vastaa Suden kuntoliikuntajaosto Jaakko Rantasalon johdolla ja tapahtuman tuotto käytetää seuran nuorisotyön tukemiseen. Lisätietoja kutsusivulta. Tervetuloa nauttimaan!