Kausi paketissa - parhaat palkittu

30.12.2020

Marraskuisena perjantai-iltana kokoontui laumallinen sudenpentuja ja vähän isompiakin susia kauden päättävään palkintojenjakotilaisuuteen. Seurayhteistyön puitteissa saimme viettää iltaa Valpperin perinteikkäässä Urheilutalossa turvavälit säilyttäen; siitä suuret kiitokset naapuriseura Nousiaisten Alulle!

Tilaisuuden aluksi yleisurheilujaoston puheenjohtaja Sanna Verainen toivotti kaikki paikallaolijat tervetulleiksi seuraavin sanoin:

"Vuosi on ollut erilainen myös harrastusten suhteen ja useita tapahtumia ollaan valitettavasti jouduttu perumaan. Kuitenkin jotain on saatu kesällä tehtyä, jotta on aihetta tähän tilaisuuteen. Kaikille tärkeintä ei kuitenkaan ole kilpailu vaan mukava liikkuminen, uusien taitojen oppiminen ja omien rajojen kokeilu kavereiden kanssa. Kiitos kaikille kesän aikana toimitsijoina toimineille vanhemmille ja seuratoimihenkilöille. Olemme tarvinneet toimitsijoita omissa pistekisoissa, syksyn heittokisoissa ja useissa Vakka-Suomen ja piirin kilpailutapahtumissa, joiden järjestäminen ei olisi mahdollista ilman seurayhteistyötä. Näin saamme järjestettyä lapsille ja nuorille tasokkaita kilpailuja. Toivonkin, että kaikki täällä mukana olevat jaksavat jatkaa monipuolista yleisurheiluharrastustaan ja saavat houkuteltua mukaansa vielä kavereitakin harrastuksen pariin. Toivon myös, että vanhempien urheilijoiden menestys ja esimerkki kannustavat myös nuorempia tässä harrastuksessa. Lisäksi toivon ensi kaudeksi vielä useampia lasten vanhempia mukaan toimintaan, sillä kaipaamme kipeästi uutta nuorempaa väkeä seuratoimintaan."

Tämän jälkeen siirryttiin itse pääasiaan eli palkintojen jakoon. Seuran parhaan urheiljan tittelin vei jälleen nimiinsä Heikki Äijälä, joka menneellä kaudella saavutti SM-hopeaa päämatkallaan 400 m sileällä. Heikki suorittaa paraikaa varusmiespalvelustaan Urheilukoulussa Santahaminassa ja oli näin ollen estynyt osallistumaan tilaisuuteen. Heikin uusiin tuuliin ja suunnitelmiin voi tutustua tarkemmin täällä, mistä löytyy myös Heikin seuraväelle tilaisuuteen lähettämät terveiset.

Toisen SM-mitalin seuralle toi Iida Verainen ottaen pronssia päämatkallaan 100 m aidoissa. Lisäksi Iida sijoittui pitkissä aidoissa neljänneksi ja pituudessa kuudenneksi, mistä ansiosta hänet palkittiin seuran parhaaksi sarjassaan. Sisulisäikäisten paras saavutus piirinmestaruuskilpailuissa oli Eelis Eskolan 3. sija moukarissa, mikä toi Eelikselle parhaan sisulisäpojan tittelin ja Penan maljan. Myös pikkusisko Helga osallistui pm-kisoihin ja hänet valittiin niin ikään parhaaksi sisulisätytöksi. Muut ikäluokansa parhaina palkitut urheilijat olivat Mauri Merenlehto, Peppi Mustonen, Veera Markula ja Elina Verainen.

Seuran parhaana maastojuoksijana palkittiin nuori lupaus Iina Päärni. Janette Vilen puolestaan sai ahkeralle ja positiiviselle treenaajalle suunnatun kannustepalkinnon. Lisäksi palkittiin tiejuoksuista, pistekilpailuista tai tavoitepalkinnolla seuraavat urheilijat: Emilia Sjöroos, Seela Vilkkinen, Vanessa Kataja, Siiri Päivärinta, Patricia Kataja, Jenna Uusitalo, Joonas Sjöroos, Joa Suojanen, Konsta Virtanen, Daniel Keula, Alvar Vilkkinen ja Kaisa Äijälä.

Kirstin pannun ansiokkaasta seuran hyväksi tehdystä työstä sai Reeta-Mari Eura ja Karin kiululla palkittiin "ikiaktiivi" Jaakko Rantasalo. Lopuksi vielä valmentajat ja harjoitusten vetäjät saivat ansaitsemansa ruusunsa Sanna Veraisen, Riikka Vilkkisen ja Reeta-Mari Euran johdolla.

Maukkaista tarjoiluista isot kiitokset Tuula Puurille, Mari Einsborille, Henrika Merenlehdolle ja Veraisten perheelle!

Palkintopöydän antimet
Palkintopöydän antimet
Eturivi vasemmalta: Mauri Merenlahto, Joonas Sjöroos, Daniel  Keula, Seela Vilkkinen, Emilia Sjöroos ja Helga Eskola. Keskirivi vasemmalta: Riikka Vilkkinen, Eelis Eskola, Konsta Virtanen,  Vanessa Kataja, Veera Markula, Jenna Uusitalo, Peppi Mustonen ja Marko  Mäkelä. Takarivi vasemmalta: Alvar Vilkkinen, Patricia Kataja, Iida Verainen, Kaisa Äijälä, Elina Verainen.

Kuvasta puuttui: Janette Vilen, Siiri Päivärinta, Joa Suojanen, Heikki  Äijälä, Iina Päärni, Reeta-Mari Eura, Jaakko Rantasalo ja Sanna Verainen.
Eturivi vasemmalta: Mauri Merenlahto, Joonas Sjöroos, Daniel Keula, Seela Vilkkinen, Emilia Sjöroos ja Helga Eskola. Keskirivi vasemmalta: Riikka Vilkkinen, Eelis Eskola, Konsta Virtanen, Vanessa Kataja, Veera Markula, Jenna Uusitalo, Peppi Mustonen ja Marko Mäkelä. Takarivi vasemmalta: Alvar Vilkkinen, Patricia Kataja, Iida Verainen, Kaisa Äijälä, Elina Verainen. Kuvasta puuttui: Janette Vilen, Siiri Päivärinta, Joa Suojanen, Heikki Äijälä, Iina Päärni, Reeta-Mari Eura, Jaakko Rantasalo ja Sanna Verainen.