38. Susihölkkä juostiin sunnuntaina

20.8.2012

38. kansallinen Susihölkkä juostiin ja hölkättiin Nousiaisten Päivien sunnuntaina. Osallistujia oli tällä kertaa mukana 56. Maakuntaa aamupäivällä piiskanneet rankkasateet ehkä pelottivat jonkin verran ja monikin osallistuja saattoi jäädä lähtemättä Nousiaisiin.

Tulokset löytyvät tästä.

Nummentien remontista johtuen pitkä reitti oli tänä vuonna normaalia 400 metriä pitempi, kun osallistujat kierrätettiin maaliin Rästäsmäentien kautta. Pitkä matka oli siten 13,1 kilometriä. Sen taivalsi nopeimmin Pargas IF:n Niklas Wihlman aikaan 45.11. Wihlman sai ensimmäisen kiinnityksensä kiertopalkintoon.

7,3 kilometrin ns. Kirkkolenkin nopein oli M50-sarjaan osallistunut Reijo Savioja Säkylästä ajallaan 26.02.

2,8 kilometrin ns. Rästiksen lenkin juoksi kovinta vauhtia raisiolainen P14-sarjaan osallistunut Kassu Jalonen. Lyhyimmän lenkin voittoaika oli 11.10.

Osallistujilta kysyttiin kiinnostusta mahdolliseen Susihölkän puolimaratoniin, jota kuntoliikuntajaosto on alustavasti pohtinut. Kyselyyn vastanneet olivat innostuneita uudesta matkasta, joka olisi virallinen ja monien muiden  juoksutapahtumien vakiomatka. Jaosto jatkaa asian valmistelua. Mitään päätöksiä puolimaratonista ei vielä ole.