Noustelaista urheilua jo vuodesta 1914!

Ajankohtaista

Iida Verainen ja Kaisa Äijälä pääsivät ensimmäistä kertaa osallistumaan Kalevan kisoihin saavuttamalla kisoihin vaaditut tulosrajat kesän aikana. Kaisa osallistui 7-otteluun ja onnistui juoksulajeissa hyvin tehden omat ennätykset 100m:n aidoissa 15.85, 200m:llä 27.39 ja 800m:llä 2.32.26. Loppupisteet 4180 parantuivat lähes sadalla pisteellä vanhasta ennätyksestä. Iida juoksi perjantaina pika-aitojen alkuerässä, mutta jatkopaikkaa ei tullut vaikka kesällä juostulla ennätyksellä finaaliinkin olisi ollut mahdollisuus. Lauantaina 400m:n aitajuoksussa aika oli kesän toiseksi nopein 63.81 ja se riitti 13. sijaan.
Vakkasuomen mestariksi 25.8 Laitilassa ylsi P13 sarjan pituudessa Eelis Eskola omalla ennätyksellään 4.76. 60m:llä lievään vastatuuleen juostu 9.05 toi hänelle kolmannen sijan samoin kuin kiekon kauden paras tulos 17.15. Pikkusisko Helga puolestaan työnsi kuulassa itsensä hopealle uudella ennätyksellään 5.24. Hän osallistui myös pituuteen ollen seitsemäs ennätyksellään 2.86 sekä 40m:n juoksuun ajalla 7.77.
Kesän 2021 ulkoharjoitukset kentällä päättyneet. Harjoitukset jatkuvat lokakuussa Nummen koululla tiistaisin.
Viikonloppuna Turussa järjestettiin 19-22-vuotiaiden yleisurheilun SM-kilpailut. Sudelle hopeaa toi N19-sarjassa Iida Verainen 400m aidoissa omalla ennätyksellään 63.03. Samassa juoksussa kuudenneksi myös omalla ennätyksellään juoksi Kaisa Äijälä 69.18. Iida juoksi myös 100m:n aidat ollen 9. samoin Elina Verainen sijoittui N22-sarjan moukarissa yhdeksänneksi tuloksella 43,68. Kaisa osallistui pituuden karsintaan, jossa oma ennätys 516 ei riittänyt finaalin. Lauantaina Kaisa pinkoi vielä sileän 100m kauden parhaaseen aikaansa.
Vakka-Suomen mestaruuskilpailut Laitilassa ke 25.8 klo 18 alkaen. Ilmoittautumiset 22.8 mennessä ja lisätiedot: https://www.kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=28437
Seuracup tuloksia (30.6.2021)
Suden urheilijat menestyivät tiistaina 29.6 Mynämäessä Seuracup-kisassa. T9v Helga Eskola voitti kuulan tuloksella 4.82. Hopeaa saavuttivat: Iina Päärni T15 2000m:llä ajalla 7.55,58 ja Eelis Eskola P13 korkeudessa omalla ennätyksellään 139cm. T11 sarjan tytöt hyppäsivät myös hienosti pituutta: Seela Vilkkinen 342 ollen kuudes ja Janette Vilen 322 ollen kahdeksas.
29.6.2021 EI pidetä harjoituksia, koska Seuracup kilpailu Mynämäellä. Ilmoitautumiset 25.6 mennessä. https://www.kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=28410
RSS ATOM